Yritys haluaa kasvaa, mutta nykyiset vastuut, johtamisen tavat ja toimintamallit eivät enää kanna seuraavaa vaihetta. Strategia on tehty, mutta sovitut asiat etenevät hitaasti. Samaa työtä tehdään useassa paikassa, mikä vie aikaa ja syö katetta. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja uusia ideoita syntyy, mutta ne jäävät nykyisen tekemisen jalkoihin.
Näissä tilanteissa sparraan toimitusjohtajaa tunnistamaan, mikä kasvua tai uudistumista hidastaa ja minkä asian ratkaiseminen vaikuttaisi eniten. Yhdistän yrityksen luvut, asiakkaiden tarpeet, johdon näkemyksen ja työn tuntevien ihmisten kokemuksen. Johto valitsee suunnan, ja henkilöstön tieto auttaa rakentamaan toteutuksen, joka toimii käytännössä.
Kasvu tarvitsee sujuvaa nykyistä toimintaa ja kykyä rakentaa uutta. Turhan työn vähentäminen vapauttaa aikaa ja rahaa asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, uusiin palveluihin ja kannattavaan liiketoimintaan. Samalla vastuut selkeytyvät, henkilöstön osaaminen saadaan paremmin käyttöön ja johtamiselle jää enemmän aikaa.
Tarkastelen kasvua taloudellisesti kannattavana, ihmisille kestävänä ja resurssien käytön kannalta vastuullisena kokonaisuutena. Olennaista on ymmärtää, miten valinnat vaikuttavat asiakkaisiin, henkilöstöön, kustannuksiin, laatuun ja toiminnan jatkuvuuteen.
Tulokset osoittavat toimintatavan arvon. Eräässä teollisuusyrityksessä hävikin syytä ei osattu osoittaa, mutta työtä tekevät ihmiset tunnistivat sen. Vuodessa hävikki puolittui ja 60 prosenttia henkilöstön ehdotuksista vietiin käytäntöön. Toisessa teollisuusyrityksessä turha tekeminen väheni 40 prosenttia.
Toisessa yrityksessä osaamista ja kysyntää oli, mutta palveluja oli vaikea ostaa. Muotoilimme osaamisesta selkeät palvelut ja veimme ne markkinoille. Olemassa oleva osaaminen alkoi tuottaa uutta liikevaihtoa. Tarkastelen myös, missä tekoäly voi vapauttaa aikaa, parantaa laatua tai avata uusia mahdollisuuksia asiakkaille ja liiketoiminnalle.
Sparraustani ohjaa asiakastyössä rakentamani Johtamisen vaikutusketju®. Sen avulla yhdistän kasvun kysymykset päätöksiin, vastuisiin, käytännön tekemiseen ja mitattaviin vaikutuksiin.
Olen toiminut yrittäjänä 33 vuotta ja työskennellyt satojen yritysten ja organisaatioiden kanssa. Tiedän omasta kokemuksestani, miltä tuntuu tehdä päätöksiä, joiden vaikutukset näkyvät taloudessa, asiakkaissa, ihmisten työssä ja toiminnan jatkuvuudessa.
Kasvu Openin 45 minuutin sparrauksessa kysyn suoraan, kuuntelen tarkasti ja keskityn yrityksen ilmoittamaan kasvukysymykseen. Tavoitteeni on, että keskustelusta jää uusi näkökulma, tärkein ratkaistava asia ja konkreettinen seuraava askel.