Olen markkinointipäällikkö sekä COO eli kehittäjähenkinen viestijä, joka innostuu erityisesti siitä, miten markkinointi liitetään aidosti yrityksen liiketoimintaan. Markkinointi on parhaimmillaan strateginen osa yritystä ja mukana esimerkiksi päätöksenteossa, arjessa ja jokaisessa kohtaamisessa. Tätä ajatusta olen saanut viedä käytäntöön työssäni Yritystehtaalla.

Olen työskennellyt viestinnän ja markkinoinnin parissa lähes koko työurani, pääasiassa koulutus- ja yritysympäristöissä. Minulla on vahva kokemus tiimien tukemisesta ja siitä, miten markkinoinnin arki rakentuu B2B-puolella. Olen ollut mukana erilaisissa kehittämisprojekteissa, kuten kohderyhmäprofiloinneissa, brändin rakentamisessa ja tekemisen vaikuttavuuden arvioinnissa. Ennen kaikkea olen kuitenkin oppinut, miten monipuolista ja palkitsevaa markkinointityö voi olla.

Sparraajana haluan tarjota kasvuyrityksille käytännönläheistä ja strategista tukea erityisesti markkinoinnin ja viestinnän kehittämisen kysymyksissä. Tärkeintä minulle on avoin ja helposti lähestyttävä vuorovaikutus ja odotan innolla uusia kohtaamisia tämän ohjelman myötä!