Olen 52-vuotias diplomi-insinööri, joka on asunut pysyvästi yli 10 maassa ja jokainen kolmesta lapsestani onkin syntynyt eri maassa. Olen ollut mukana rakentamassa yli 1000 kasvu- ja kansainvälistymisprojektia, joista on syntynyt yhteensä yli 3 miljardin euron arvosta liiketoimintaa. Olen toiminut siemensijoittajana, hallituksissa ja linjajohdossa – mutta ennen kaikkea auttanut yrityksiä tekemään strategiat todeksi käytännössä. Lisäksi olen sparrannut pro bono -toimintana yli 50 aloittavaa yrittäjää, jotta useampi voisi onnistua kansainvälisillä markkinoilla.
Kaikki alkoi halusta viedä omaa osaamista maailmalle. 90-luvulla olin mukana Itä-Euroopan yksityistämisprojekteissa, 2000-luvun alussa rakentamassa myyntiä Saksankielisessä Euroopassa, mm. rakentamassa Viagran markkinoita Venäjällä. Olen ollut käynnistämässä IT- ja nearshoring-toimintoja eri puolille Eurooppaa, ohjaamassa konepajateollisuuden investointeja Euroopassa ja Lähi-idässä – sekä rakentamassa Viagran markkinoita Venäjälle.
Kotikieleni on ruotsi, koulukielet ja käyttökielet ovat vaihdelleet saksankielisestä lapsuudesta moniin kieliin ja maihin – ja sydän sykkii suomeksi. Olen tottunut toimimaan siellä, missä bisnes tapahtuu, kielestä ja kulttuurista riippumatta.
Kun tähtäät kasvuun yli rajojen, tuon pöytään käytännön kokemuksen strategisesta ja operatiivisesta muutosjohtamisesta, kansainvälisen rahoituksen hankkimisesta, jakelu- ja tuotantokanavien rakentamisesta – ja sen tärkeimmän: kyvyn auttaa yrityksiä välttämään ne virheet, joita olen nähnyt aivan liian usein. Tehdään kasvusta yhdessä viisaampaa, nopeampaa ja kestävämpää.