Minua draivaa rohkeiden ideoiden skaalaaminen merkityksellisiksi kasvutarinoiksi – erityisesti yhdessä ihmisten kanssa, jotka haluavat rakentaa parempaa maailmaa. Tuon KasvuOpeniin mukanani luovaa ajattelua, kaupallistamisosaamista, laajoja verkostoja ja inhimillistä innovointia, kestävää yrittäjyyttä ja jatkuvan oppimisen fasilitointia.
Yksi oman työuran opettavaisimmista vaiheista oli johtaa huolinta-alan perheyritystämme kasvun ja kansainvälisen yhteistyön polulle, tehden siitä Tullin luottokumppanin ja merkittävän tekijän puupohjaisten tuotteiden tuonnissa – kunnes RUS–FIN-rajan sulkeutuminen muutti pelikentän. Tämän jälkeen syvennyin startup-maailmaan ja kasvoin monipuolisessa roolissa bioteknologiayrityksessä, tukien sen kasvua strategisesti ja operatiivisesti sisältä käsin. Opin, kuinka tärkeää on yhdistää kunnianhimo, ketteryys ja selkeä fokus – varsinkin startupien skaalauksen kynnyksellä.
Taustani on muovannut minusta monipuolisen ja liiketoimintaa ymmärtävän generalistin, joka tuo arvoa erityisesti kasvuvaiheen yrityksille. Osaan rakentaa toimintamalleja, kiteyttää strategiaa ja viestiä uskottavasti eri sidosryhmille – samalla huolehtien siitä, että tiimi voi hyvin ja kasvaa merkityksellisesti.
Sparraan ja rakennan mielelläni hyviä asioita hyvien ihmisten kanssa – erityisesti silloin, kun tähtäimessä on vaikuttava ja vastuullinen kasvu. Ollaan yhteydessä! 🍃